Erilaiset kryptovaluutat ovat todellakin mullistaneet sijoittamisen maailman. Niiden ansiosta yhä useammat ovat kiinnostuneet kaupankäynnistä, pyrkien tietenkin tekemään tuottoa. Vaihtoehtoja onkin nykyään todella paljon erilaisia, uusia valuuttoja ilmestyen markkinoilla koko ajan enemmän ja enemmän.

Yksi vuoden 2021 kiinnostavimmista kohteista on ehdottomasti Solana lohkoketju, ja sen kryptovaluutta SOL. Tällä kertaa me tulemme perehtymään aivan kaikkeen mahdolliseen liittyen juuri tähän lohko ketjuun ja kryptovaluuttaan. Siten sinä voit selvittää, voisiko kyseessä olla kiinnostava lisäys juuri sinun salkkuusi.

Millainen Solana on?

Solanan lohkoketju käyttää POS mekaniikkaa pohjanaan. POS eli Proof of Stake tarkoittaa sitä, että lohko ketjulla valitaan validoijat sen mukaan, miten heillä on tilaa liittyen kyseiseen lohko ketjuun. POS on siitä hyvä mekaniikka, ettei se kannusta validoijia hyväksymään liikaa töitä.

Solana julkaistiin alkujaan huhtikuussa vuonna 2019, ja se on noussut todella suosituksi ketjuksi vain muutamassa vuodessa. Solanalla on monia erilaisia käyttötarkoituksia. Sitä voidaan käyttää äly sopimusten laatimiseen ja käyttämiseen. Sen lisäksi se mahdollistaa hajautetun rahoituksen, mikä on yksi suosituista käyttötarkoituksista kryptojen maailmassa. Solana on uskomattoman nopea, varsinkin verrattuna moniin muihin kilpailijoihin. Lisäksi se on onnistunut pitämään hinnan hyvin matalana, luoden todella upean kokonaisuuden.

Kannattaako Solanan ostaminen?

Yleisesti ottaen on mahdotonta taata, että tietyn kryptovaluutan ostaminen olisi kannattavaa. Tämä johtuu siitä, että niiden arvollinen menestys riippuu todella monista erilaisista asioista. On kuitenkin yksi keino, jolla voidaan ennustaa kryptovaluutan menestymistä.

Tämä on lohkoketjun käytettävyys. Jos lohkoketju mahdollistaa monia erilaisia toimintoja, ja onnistuu tekemään tämän korkealaatuisesti, se tulee olemaan suositumpi yritysten ja yksityisten henkilöiden käytössä. Mitä suositumpaa lohkoketjun käyttäminen on, sitä arvokkaampi kryptovaluutasta tulee.

Tämä mielessä pitäen, voidaan ennustaa Solanan olevan todellakin kannattava sijoituskohde. Solana lohko ketjulla on monia erilaisia käyttötarkoituksia, ja se on todella korkealaatuinen vaihtoehto. Se tulee oletettavasti vain nousemaan suosiossa seuraavien vuosien aikana, keräten yhä useampia käyttäjiä.

Miten voit ostaa Solanaa?

Jos haluat ostaa SOL merkkejä eli Solanan kryptovaluuttaa, sinun tulee tietenkin selvittää, miten voit niin tehdä. Tämä onneksi onnistuu helposti. Koska Solana on noussut niin nopeasti hyvin korkeaan suosioon, se voidaan löytää monilta erilaisilta vaihdoilta.

Jos haluat ostaa Solanaa vaihdolta, sinun tulee ensimmäisenä etsiä sinulle sopiva vaihtoehto. Nykypäivänä on olemassa monia erilaisia vaihtoja, joten suosittelemme käyttämään hetken aikaa sinulle sopivimman etsimiseen. Kun olet löytänyt sinua miellyttävän vaihtoehdon, sinun tulee rekisteröityä sivustolle. Kun olet valmis, sinun tulee tallettaa haluamasi summa fiat-valuuttaa kuten euroja. Tämän jälkeen voit siirtyä ostamaan Solanaa haluamallasi summalla. Tämä prosessi vaihtelee vaihdosta toiseen, mutta se on usein hyvin yksinkertainen.

Halutessasi voit myös käydä kauppaa Solanasta muiden sijoittajien välillä. Tätä kutsutaan P2P kaupankäynniksi. Voit löytää henkilöitä, jotka ovat kiinnostuneet Solanan myymisestä helposti eri keskustelupalstoilta. Muista kuitenkin pitää turvallisuus mielessä, jos päätät käydä kauppaa muiden sijoittajien kanssa. Älä ikinä tapaa tuntematonta sijoittajaa yksin oikeassa maailmassa, vaan käytä mieluummin P2P kaupankäyntiin tarkoitettuja sivustoja.

Haluatko myydä Solanaa?

Solanan myyminen voidaan tehdä samalla tavalla kuin sen ostaminen. Toisin sanoen voit valita käyttäväsi joko vaihto sivustoa tai myydä kryptoa muille sijoittajille. Jos päätät käyttää vaihtoa, sinun tulee yksinkertaisesti kirjautua sisään tilillesi. Sen jälkeen voit siirtyä kryptojen myynti osioon. Valitse haluamasi summa Solanaa tai valitse kaikkien myynti. Tämän jälkeen tulet saamaan sopivan summan fiat valuutassa.

Kuten sanoimme, voit myös valita myyväsi Solanaa toiselle sijoittajalle. Me kuitenkin suosittelemme aina käyttämään P2P sivustoja sen sijaan, että tapaisit henkilön oikeassa maailmassa. Kieltämättä tapaamalla henkilön oikeassa maailmassa saatat välttyä joiltakin maksuilta. Kuitenkin riskeeraat itsesi näin tekemällä, sillä jotkut näistä tapaamisista ovat päätyneet jopa jomman kumman osapuolen surmaamiseen.

Mihin Solanaa voidaan käyttää?

Kuten sanoimme, lohko ketjun käytettävyys vaikuttaa suoraan kryptovaluutan arvoon. Solana lohkoketju sisältääkin monia erilaisia kiinnostavia käyttötarkoituksia. Yksi lohko ketjun tärkeimmistä käyttötarkoituksista on hajautetun rahaston mahdollistaminen.

Sen käyttötarkoitukset vastaavat hyvin paljon krypto maailma jätin, Ethereumin, käyttötarkoituksia. Kuitenkin Solana on sekä nopeampi että halvempi. Tästä syystä sen ollaankin ennustettu onnistuvan jopa syrjäyttämään Ethereumin.

Säilytä Solana lompakossa

Jos päätät ostaa Solanaa, on hyvin tärkeää, että sinulla on valmiiksi krypto lompakko, jossa aiot säilyttää hankkimiasi valuuttoja. Vaikka vaihdot ovat hyvin turvallisia, ne eivät silti ole suositeltavia kryptojen pitkäaikaiseen säilytykseen. Siitä syystä on hyvä idea pitää kryptoja vaihdolla vain tarvittavan ajan verran.

Koska Solana on niin suosittu, monet erilaiset krypto lompakot tukevat sitä. Sen ansiosta voit valita monien loistavien vaihtoehtojen väliltä. Se, mikä lompakko on paras vaihtoehto sinulle riippuu paljon siitä, kuinka kauan haluat säilyttää kryptoja. Jos haluat säilyttää niitä todella pitkään, ohjelmisto lompakko on paras vaihtoehto. Ne ovat kaikista turvallisin vaihtoehto, joten sopivat siten pitkäaikaiseen säilytykseen.

Onko Solana turvallinen?

Heti siitä lähtien, kun krypto valuutat on alkujaan esitelty, jotkut ovat epäilleet niiden turvallisuutta. Voidaan kuitenkin sanoa, että yleisesti ottaen erilaisten kryptojen turvallisuus riippuu suoraan siitä, kuinka sijoittaja itse käsittelee niitä.

Jos otat kaikki turvatoimet huomioon, kuten siirrät Solanan krypto lompakkoon, ja otat hyödyn erillisistä turvallisuus mekanismeista, tulet olemaan täysin turvassa. Sillä tavalla Solana on täysin turvallinen.

Pitkäaikainen sijoittaminen vai päivä kaupankäynti

Sijoittamisen maailmassa on monia erilaisia keinoja, joilla voidaan käydä kauppaa. Näistä loistavia esimerkkejä on päivä kaupankäynti ja pitkäaikainen sijoittaminen. Päivä kaupankäynti on siitä syystä suosittua, että sen avulla voidaan tehdä paljon tuottoja lyhyessä ajassa. Se kuitenkin vie paljon aikaa, ja vaatii paljon harjoittelua. Näistä syistä, sekä ottaen huomioon kryptovaluuttojen korkean volatiliteetin, ne eivät ole kaikista paras vaihtoehto päivä kaupankäyntiin.

Sen sijaan pitkäaikainen sijoittaminen voi olla paljon parempi vaihtoehto. Kieltämättä tämänlainen sijoittaminen ei ole yhtä jännittävää, mutta se voi tuoda todella upeita tuottoja. Sijoittajat, jotka ovat olleet pitkäaikaisia sijoittajia Solanaan sen luomisesta lähtien ovat onnistuneet tekemään uskomattomia summia.

Onnistuitko tekemään tuottoa Solanalla?

Tuoton tekemisestä puhuttaessa, meidän tulee tietenkin muistuttaa yhdestä hyvin tärkeästä asiasta, mikä ei ole kaikista hauskin. Nimittäin Suomen lakien mukaan krypto valuutoilla tehdyt tuotot ovat verotettavia.

Sinun kuitenkin pitää onnistua tekemään varsin paljon tuottoa, ennen kuin niistä tulee verollisia. Se on kuitenkin hyvä ottaa huomioon jo etukäteen. Tällä tavalla voit välttää inhottavan kanssakäymisen verokarhun kanssa. Jotkut vaihdot ovat luoneet erillisiä asioita helpottamaan verotusta. Voit myös ottaa yhteyttä tietenkin alan ammattilaiseen. Tällä tavalla vältät virheiden tekemisen.

Solana on nopeimmin nouseva kryptovaluutta

Todellakin, Solana on historian nopeimmin nouseva kryptovaluutta. Tämä ei ole sinänsä ihme, sillä sitä voidaan käyttää monilla loistavilla keinoilla. Sen lisäksi se on todella nopea ja halpa verrattuna muihin vastaaviin vaihtoehtoihin. Solana on ehdottomasti seuraamisen arvoinen. On kiinnostavaa nähdä, miten se tulee menestymään jo seuraavan muutaman vuoden aikana. Varsinkin sen kilpailua Ethereumin kanssa tulee olemaan jopa jännittävä seurata!

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän