Kryptovaluutat eivät ole uusi keksintö, sillä ensimmäinen kryptovaluutta näki päivänvalon jo vuonna 2009. Vuonna 2009 internettiin ilmestyi kryptovaluutta nimeltä Bitcoin. Tämän jälkeen alkoi syntyä lukuisia altcoineja, eli Bitcoinin jälkeisiä kryptovaluuttoja. Altcoineista tunnetuimpiin kuuluvat muun muassa Ethereum, Litecoin sekä Ripple. Aluksi kryptovaluutat alkoivat yleistyä hitaasti, eikä esimerkiksi Bitcoinin arvo noussut taivaisiin edes ensimmäisinä vuosina. Vuosi vuodelta kryptovaluutat ovat kuitenkin tulleet tutummiksi myös suurelle väestölle.

Nykyisin kryptovaluuttoja voi käyttää esimerkiksi verkossa maksamiseen. On hyvin yleistä, että esimerkiksi verkkokaupat hyväksyvät myös kryptovaluutoilla maksamisen. Lisäksi moni netissä toimiva Casino tarjoaa mahdollisuuden rahapelien pelaamiseen kryptovaluuttoja käyttämällä.  Vuosien saatossa kryptovaluuttojen suosio on kasvanut, mutta syystä tai toisesta monet harhakäsitykset ovat jääneet elämään. Tässä artikkelissa käsittelemme yleisimpiä harhakäsityksiä kryptovaluutoista.

Kryptovaluutat ovat verovapaita – Harhaluuloista yleisin

Yhä tänä päivänä monet ajattelevat, että kryptovaluutoista ei tarvitse maksaa veroja. Tässä he ovat kuitenkin väärässä. Kryptovaluuttaa on hankalampi jäljittää, kuin perinteistä valuuttaa, joten liian usein ihmiset ajattelevat, että verojen maksun voi unohtaa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä verottaja on tunnetusti hyvin tarkkana. Suomessakin on olemassa esimerkkitapauksia, joissa virtuaalivaluutoista ei ole maksettu veroja ja oikeudessa syytetty on tuomittu törkeästä veropetoksesta. Näin ollen on hyvin tärkeää, että kryptovaluutoista huolehtii verojen maksun, kuten verottaja ohjeistaa.

Kryptovaluutoista veroa maksetaan siinä vaiheessa, kun kryptovaluutan arvo realisoituu. Tämä tarkoittaa sitä kun sijoittaja myy tai vaihtaa kryptovaluuttaa tai ostaa hyödykkeitä tai palveluita tai maksaa laskuja kryptovaluutalla. Veroja tulee maksaa pääomatuloveron mukaisesti 30 000 € saakka 30 % ja  yli 30 000 € 34 %.  Lisäksi veroilmoituksessa tulee olla tiedot louhinnasta, sillä louhinnasta koituneet kulut on mahdollista lisätä vähennyksiin.

Vaikka kryptovaluuttojen verojen maksu voi hieman mietityttää, sillä kryptovaluuttojen jäljitys voi olla haastavaa, ei veroja kannata jättää maksamatta. Pahimmassa tapauksessa voi edessä olla tuomio törkeästä veropetoksesta, sekä mahdollinen vankilatuomio.

Kryptovaluutat ovat vain kupla, joka odottaa puhkeamista

On hyvin yleistä, että ihmiset ajattelevat Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen olevan vain kupla, joka puhkeaa jonain päivänä. Tämä argumentti esiintyy hyvin usein keskusteluissa, joissa puhutaan kryptovaluuttojen hyvistä ja huonoista puolista. On kuitenkin selvää, että kukaan ei voi ennustaa tulevaisuutta. Tällä hetkellä kryptovaluutat ovat koko ajan suuremmassa suosiossa, joten olisi hyvin epätodennäköistä, että suosio alkaisi laskemaan nopeasti. Yksi syy suosioon on juuri kryptovaluuttojen helppokäyttöisyys ja luotettavuus.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on kuitenkin samalla tavalla sijoittamista, kuin sijoittaminen asuntoihin tai osakkeisiin. Näin ollen jokainen sijoitus on aina riski. Kukaan ei voi luvata, että kryptovaluuttojen arvo nousisi loputtomiin. Samalla kukaan ei voi luvata, etteivät kryptovaluutat vain katoaisi jonain päivänä. On kuitenkin hyvä muistaa, että sijoittajien keskuudessa kryptovaluutat ovat yhä suosiossa. Näin myös suosion voi odottaa kasvavan.

Kryptovaluutat ovat lähinnä rikollisille soveltuvia

On hyvin yleistä ajatella, että kryptovaluutat olisivat ainoastaan rikollisten käytössä. On totta, että myös rikolliset käyttävät kryptovaluuttoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kryptovaluutat itsessään olisivat suunniteltuja rikolliseen toimintaan. Nykyisin useat nuoret ovat päätyneet sijoittamaan kryptovaluuttoihin, sillä uskovat niiden tulevaisuuteen. Myös monet julkisuuden henkilöt, kuten Elon Musk ja Melania Trump tunnetaan kryptovaluutta sijoittajina.

Jokainen tietää, että kautta historian raha on ollut osana rikollista toimintaa valuutasta riippumatta. Onkin väärin sanoa, että vain rikolliset suosivat kryptovaluuttoja. Yksi syy siihen, miksi rikolliset suosivat kryptovaluuttoja, on niiden tuoma anonyymiys. Tämä tarkoittaa sitä, että virtuaalivaluutan liikkeitä ei voi yksilöidä tiettyihin henkilöihin, eikä liikennettä ole samalla tavalla mahdollista jäljittää kuin perinteisillä valuutoilla.